MaritaElisabethHenriksson Hiirenä norsujen kisoissa. Murnutusta kaikesta mitä askarruttaa yhteiskunnassa, ajassamme...

Epäluottamusesitys vie luottamusta

Opposition epäluottamusesitys ulkoministeri Soinia kohtaan osuu päin niiden kansalaisten naamaa, jotka laillisilla äänillään hänet eduskuntaan äänestivät. 

Eivätkö Soinin äänestäjät olekaan yhdenveroisia muiden kansanedustajien äänestäjien kanssa, koska hän iaivan odotetusti toimii yhä vakaumuksensa mukaan, misterinäkin- jo alkaneen elämän puolesta, sen joka ei itse pysty vielä äänestämään eikä puoliaan pitämään- ja nyt tästä johdonmukaisesta toiminnasta häntä ollaan heittämässä ministeriydestä pois?

 

Epäluottamusedustajat visusti vaikenevat lapsen oikeudesta elää, vaikkei kukaan heistä voine sanoa mikä päivä, mikä hetki oli se kriittinen piste, jonka jälkeen kyseisestä kansanedustajasta itsestään tuli ihminen, - vieläpä ainutkertainen ihminen, jollaista ei ole toista tällä pallolla - ja jonka jälkeen vasta häntä itseään ei olisi saatu abortoida.

 

Abortin takaraja kulkee samoilla kohdin kuin pienimpiä keskosia jo kaikin tavoin yritetään säilyttää hengissä. Paljon ennen sitä se pikkuruinen ihminen jo tuntee, kuulee, aistii. Samaan kohtaanko nämä epäluottamusedustajat olisivat laittaneet oman ihmisyytensä ja elämänoikeutensa rajan jos olisivat voineet?

Vapise, äänestäjä.

Äänesi ei taida ollakaan samanarvoinen, yhdenvertainen. Jos epäluottamuslause voittaa, moniko tekee johtopäätöksen, että on turha äänestää enää ketään. Siihenkö epäluottamusta edustavat puolueet ja edustajat pyrkivät?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MaritaElisabethHenriksson kuva
Marita Elisabeth Henriksson

,
Abortin kannattajat taitavat luulla, että se kehittyvä lapsi vain ”solumöykkynä” siististi napsaistaan kohdusta, kokonaisena, ikään kuin napanuorasta vetäen. Karun todellisuuden kiteytti Päivi Kopsa eräässä kommentissaan selkeästi:

"Entäpä se pieni ihminen, jota ronkitaan teurastettavaksi. Jäsen tai puoli ruumista kerralla,
halki, poikki ja pinoon.
Hän pakenee lääkärin instrumenttia sikiö-kuvauksissa.
Kohtu onkin maailman vaarallisin paikka, siellä kaikkein todennäköisimmin menee ihmiseltä henki"

Ulkopolitiikkamme olkoon elämän puolesta, ei tappamisen.

Aborttien laillistamisen sijaan tulee parantaa ei-toivotusti raskaana olevien naisten oloja, tarvittaessa järjestää suojattu turvallinen paikka odotusajaksi ja kehittää adoptiota. Äideille ja heidän odottamilleen lapsille tulee tarjota kunnollinen terveydenhoito, toimeentulo ja kaikki se tuki, mitä nainen kaipaa ja tarvitsee saadessaan lapsen, silloin ei tarvitse kenenkään päätyä aborttipuoskarien käsiin ja vammautua/kuolla.

Toimituksen poiminnat